Uutiset
Uudet biomateriaalit luovat pohjaa biotaloudelle
22.05.2013 Uusiutuviin raaka-aineisiin pohjautuvat materiaalit ovat lunastamassa niihin asetettuja lupauksia. Biopohjaisia muoveja, komposiitteja, kuituja, kalvoja, pinnoitteita ja vaahtorakenteita on kehitetty määrätietoisesti. Niitä sovelletaan jo niin pakkauksiin, huonekaluihin, rakentamiseen kuin biolääketieteeseenkin.
Susanna Kuituselle posteripalkinto hakepalassa tapahtuvan aineensiirron mallinnuksen kehittämisestä
13.05.2013 Biotekniikan ja kemian tekniikan laitoksen tutkija Susanna Kuitunen nappasi parhaan tutkimusposterin palkinnon maailmanlaajuisessa kemian tekniikan ECCE9 -kongressissa Haagissa huhtikuun lopussa.
Uusi tryffelilaji Suomessa
08.05.2013 Ensimmäistä kertaa Suomessa on löydetty harvinaisena pidetty tryffelilaji, jonka on aiemmin oletettu esiintyvän vain Tyynenmeren luoteispuolella, Yhdysvalloissa. Tryffeli löydettiin Puumalasta kasvamassa mäntypuun alla. Tryffeli tunnistettiin muodon ja molekyylibiologisten menetelmien perusteella. Fylogeneettisen (lajien sukupuu) analyysin perusteella tryffelin tunnistettiin olevan Tuber anninae. Aalto-yliopisto ja Juvan tryffelikeskus tulevat selvittämään uuden tryffelin syömiskelpoisuuden ja kaupallistamismahdollisuudet.
Liiketoiminnan kestävyyttä voidaan mitata uuden mallin avulla
06.05.2013 Yritysten liiketoiminnan tulee olla ekologisesti kestävää, vastuullista ja samalla kannattavaa. Mutta kuinka voidaan mitata liiketoiminnan kestävyyttä siten, että kaikki ymmärtäisivät asian samalla tavalla? Epäselvyyttä aiheuttaa yksiselitteisten mittareiden puute. Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu on mukana Metric-tutkimushankkeessa, jossa kehitetään indeksiä liiketoiminnan kestävyyden mittaamiseen. Indeksissä otetaan huomioon ympäristö- ja talousasiat sekä sosiaaliset ja juridiset kysymykset.
Uusi laitteisto materiaalin pintakerroksen tutkimiseen
06.05.2013 Puunjalostustekniikan laitokselle hankittiin uusi röntgenfotoelektronispektrometri, XPS, ja laboratoriotilat sitä varten. Edellinen kemian taloon sijoitettu laitteisto palveli Otaniemen eri tutkimusryhmiä yli 17 vuotta.
Vuoden 2013 maisterihaussa yliopistoon hyväksyttyjen opiskelijoiden nimet on julkistettu
26.04.2013 Maisterivaiheen valintojen tulokset on julkistettu 26.4.2013.


RSS 2.0 -syöte