Uutiset: Arkisto 2011

Puusta saatava nanoselluloosa on luonnon oma lujitemateriaali

13.04.2011 Nanoselluloosa on yksi kuumista tutkimusaiheista Aalto-yliopistossa. Se valmistetaan pilkkomalla perinteistä sellukuitua yhä pienemmiksi kuiduiksi, kunnes kuidut ovat lopulta vain mikrometrin mittaisia ja 5-20 nanometriä leveitä. Sellun puumaisuus katoaa ja siitä tulee valkoista, jopa läpinäkyvää käsirasvan oloista tahnaa, joka tekee tuotteista keveitä, lujia ja muovailtavia.

Ensimmäisestä väitöksestä tasan sata vuotta 24.5.2011

24.05.2011 Suomen ensimmäisestä tekniikan alan väitöksestä on kulunut tänään tasan sata vuotta. Kemian alalta väitellyt Sulo Viljo Hintikka työskenteli useissa eri tehtävissä ennen kuin hänet nimitettiin Teknillisen korkeakoulun orgaanisen kemian professoriksi vuonna 1923. Olipa hän myös mukana ensimmäisellä teekkareiden ulkomaanekskursiollakin.

A.I. Virtasella suuri vaikutus suomalaiseen elintarviketurvallisuuteen

07.11.2011 Suomalainen elintarviketurvallisuus on suureksi osaksi A.I. Virtasen ansiota, mutta värikkäänä persoonana hän jakoi mielipiteitä maamme tieteellisellä kentällä.

Kasvikuiduista uusiutuvia materiaaleja

10.11.2011 Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa toimiva FiDiPro-ryhmä (Finland Distinguished Professor Programme) selvittää, kuinka kasvipohjaisista ksylaaneista voi tuottaa arvokkaita uusiutuvia materiaaleja yhdistämällä entsyymitekniikkaa ja kemiaa. Kansainvälistä vankkaa osaamista ryhmään tuo professori Emma Master Toronton yliopistosta Kanadasta.

Nanoselluloosatutkimus on johtamassa kaupallistumiseen

21.11.2011 Aalto-yliopiston pitkäjänteinen nanoselluloosatutkimus on kantamassa hedelmää. UPM julkisti 15.11.2011, että on aloittanut fibrilliselluloosan esikaupallisen valmistuksen.

Puubiomassasta kemikaaleja ja biopolttoaineita

14.12.2011 Aalto-yliopistossa kehitetyllä menetelmällä puubiomassasta voidaan mikrobien avulla tuottaa biopolttoaineisiin sopivaa butanolia ja muita teollisuuden peruskemikaaleja.

Aalto-yliopiston mikrobiöljytutkimuksella keskeinen rooli Neste Oilin koelaitoksen kehittämisessä

19.12.2011 Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu on ollut mukana kehittämässä mikrobiöljyjen tuotantoteknologiaa, jota käytetään Neste Oilin Porvoon jalostaman yhteyteen rakennettavassa koelaitoksessa.

Polttokennot saavat poweria nanosta

20.12.2011 Aalto-yliopiston polttokennotutkimus astui nanoaikaan, kun neljä saman kampuksen tutkijaryhmää löi viisaat päänsä yhteen.

Tutkijat kehittivät tavan tehdä polttokennoja halvemmalla

20.12.2011 Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden menetelmän, jonka avulla polttokennoja voidaan rakentaa aiempaa selvästi halvemmalla. Tutkijat ovat onnistuneet valmistamaan polttokennoon jalometallista nanopartikkelikatalyyttia atomikerroskasvatusmenetelmällä, jonka ansiosta kallista katalyyttia tarvitaan noin 60 prosenttia vähemmän kuin nykyään.

Takaisin

Bookmark and Share